Fira asuntorakentajana
Rakennamme asukkaidensa näköisiä koteja, jotka ovat myös turvallisia hankkia
Fira
asuntorakentajana
Asukkaiden tarpeet ja toiveet lähtökohtana
Kun astut rakentamaamme kotiin, haluamme että se tuntuu kuin se olisi suunniteltu juuri sinua varten. Siksi Fira Kotona -kodit suunnitellaan asukkaiden tarpeisiin ja toiveisiin perustuen. Suunnittelemme taloja ja koteja, jotka palvelevat käyttäjiään.
Me emme arvaa, mitä asunnonostajat toivovat – me kysymme ja kuuntelemme ja kehitämme jatkuvasti koteja heidän toiveidensa pohjalta. Ennen kuin uusi Fira Kotona -kohde tuodaan markkinoille, toteutamme ennakkokyselyn, jossa sinä pääset kertomaan, millainen koti tukee juuri sinun arkeasi.
Haluamme kuulla, millainen piha kutsuu viihtymään, millaisista yhteistiloista haaveilet ja mitkä ratkaisut tekisivät asumisesta mahdollisimman sujuvaa? Näiden toiveiden pohjalta suunnittelemme koteja, jotka tuntuvat omilta jo ennen muuttoa. Suunnittelemme koteja, jotka kestävät aikaa, tukevat arkea ja mukautuvat erilaisiin elämäntilanteisiin tänään, huomenna ja 50 vuoden päästä.
Teemme elämäsi tärkeimmästä investoinnista huolettoman
Koteja vuosien kokemuksella, vakavaraiselta rakentajalta
Fira on vakavarainen suomalainen rakentamisen ja kiinteistökehityksen edelläkävijä, jolla on takanaan yli 20 vuoden kokemus ja vahva taloudellinen pohja. Vahva osaamisemme ja lukuisat onnistuneet asuntokohteet takaavat, että jokainen Firan rakentama koti on turvallinen ja kestävä valinta.
Rakentamisen palveluyhtiö Fira perustettiin vuonna 2002. Palvelualueitamme ovat asuntorakentaminen, toimitilarakentaminen, modernisointi sekä putkiremontit ja asuntokorjaukset. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 248,9 miljoonaa euroa ja omavaraisuusaste 30 %. Työntekijöitä Firalla on noin 250 henkeä.
Laatu näkyy – ja siitä voi kysyä
Haluamme taata asiakkaillemme mielenrauhan ennen muuttoa ja sen jälkeen. Käytämme moderneja ja kestäviä ratkaisuja, jotka takaavat pitkän käyttöiän ja viihtyisän asumisen. Haluamme aina toteuttaa kohteemme ilman laatuvirheitä, eli nollavirheluovutuksena. Tämä ei ole sattumaa, vaan seurausta tarkasta suunnittelusta ja pitkälle viedystä rakentamisen prosessista sekä datan hyödyntämisestä. Työmaan tilannetta, olosuhteita ja laadun toteutumista seurataan reaaliaikaisesti – ja mahdolliset poikkeamat korjataan heti. Kerromme asiakkaillemme avoimesti hankkeen eri vaiheista ja käytettävistä ratkaisuista. Jokainen koti käy läpi tarkan laadunvarmistuksen ennen luovutusta
Me uskomme avoimuuteen ja siihen, että hyvä rakentaminen kestää katseen. Jos haluat tietää, miten laatu varmistetaan juuri sinun tulevassa kodissasi, asiantuntijamme kertovat mielellään lisää.
Firan uudisasuntorakentaminen lukuina
5200
Rakennettua kotia vuodesta 2014
4,7/5
Asunnonostajien kokonaistyytyväisyys vuosina 2023 – 2025
100
Asuntokehityksen- ja rakentamisen ammattilaista
Sertifikaatit
RALA laatusertifikaatti

RALA (Rakentamisen Laatu ry) auditoi vuosittain prosessejamme ja meille on myönnetty RALA-sertifikaatti, jonka mukaan Firan laadunhallintajärjestelmä täyttää auditointiin perustuen RALA-sertifiointimenettelyssä määritellyt vaatimukset. Arviointiperusteet kattavat muun muassa keskeiset turvallisuusnäkökohdat. 2024 työmaillamme ei ollut yhtään turvallisuuspuutteita.
ISO 14001:2025 Ympäristöjärjestelmä

Vuonna 2024 Firalla suoritettiin ympäristöjärjestelmän (ISO 14001:2025) uudelleensertifiointiarviointi, joka toteutetaan kolmen vuoden välein.
Ympäristö & vastuullisuus
Jokaisessa Fira Kotona -kodissa panostetaan asumisen ympäristövastuullisuutta.
Säästämme ympäristöä suunnittelemalla ja rakentamalla tehokkaasti.
Hyvän suunnittelun ja sujuvan toteutuksen avulla on mahdollista pienentää merkittävästi rakentamisen aiheuttamaa ympäristökuormaa. Kun rakennus ja tilat on suunniteltu tehokkaasti ja käyttäjien tarpeet huomioiden, kestävät ne aikaa, jolloin myös rakennuksen koko elinkaaren aikainen ympäristökuorma pienenee.
Firan arvot
Välittäminen
Osoitamme sanoin ja teoin huolenpitoa. Kannamme vastuun siitä, mitä lupaamme ja pyrimme toiminnassamme oikeudenmukaisuuteen.
Luottamus
Luottamus on ydinarvomme, johon Firan koko liiketoiminta perustuu. Meille on tärkeää, että Firaan voi luottaa kaikissa tilanteissa – kumppanuudessa, laadussa ja palvelussa.
Läpinäkyvyys
Uskomme, että läpinäkyvyys ja avoimuus luovat pohjan yhdessä oppimiselle, luottamukselle ja välittämiselle. Ponnistelemme lisätäksemme yhdessä tekemistä ja vuorovaikutusta hankkeiden eri osapuolten ja firalaisten välillä parhaiden lopputulosten saavuttamiseksi.
Polku uuteen kotiin
Miten varaan asunnon, missä vaiheessa valitset lattiamateriaalit ja mitä tapahtuu ennen muuttoa? Olemme koonneet tietopaketin sinua ajatellen.
Jäikö jokin mietityttämään?
Autamme mielellämme

Terhi Halonen
Rakennuttaja-asiantuntija | LKV
+358 40 6431 902 terhi.halonen@fira.fi
Inka Nummelin
Myynti ja asiakaspalvelu
+358 40 180 6294 inka.nummelin@fira.fi
Heikki Ruski
Johtaja | Asumisen palvelut
+358 40 576 0647 heikki.ruski@fira.fi
